|
Ilves isännöi lauantaina omalla kotiareenallaan sarjajumbo Loisketta. Ottelu alkaa kello 15.00.
Loiske ilman pisteitä
Ilves on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Edellisessä pelissään joukkue kaatoi Mad Maxin maalein 1-0.
Siinä missä viime viikonlopun paikallisvastustaja Mad Max oli vahvistunut selkeästi viime kaudesta, on Loiskeelle käynyt päinvastoin. Joukkueelle viime kaudella roimasti pisteitä tehtailleet Tomi Lahtinen ja Juhana Jyrkiäinen siirtyivät täksi kaudeksi toisiin seuroihin, eikä heidän jättämää aukkoa ole Loiskeessa saatu vielä tilkittyä.
Loiske on tällä kaudella hävinnyt kaikki pelaamansa viisi ottelua ja majailee sarjataulukon pohjalla. Viime viikonloppuna joukkue kohtasi TPK:n ja GFT:n häviten molemmille lukemin 8-0, joten Loiske on todellisessa syöksykierteessä tällä hetkellä.
Kaksi Loiske-ikonia, Jani Lehtimäki ja Hannu Immonen, ovat lisäksi pelikiellossa Ilvestä vastaan, joten papereiden mukaan lauantain-ottelussa on vain yksi ennakkosuosikki, Ilves. Kotivoiton pahimmat vastustajat taitavatkin olla vastustajan aliarvioiminen ja huonolla asenteella peliin lähteminen, joita molempia oli havaittavissa Ilveksen edellisessä ottelussa, cup-koitoksessa EPS:n A-junioreita vastaan.
Jotta Ilveksen asetelmat tasaisessa runkosarjassa pysyisivät hyvinä, ei Loiskeelle saisi menettää pisteitä. Lauantain ottelussa olisi hyvä saada myös maalihanat auki, sillä tällä hetkellä Ilves on tehnyt neljässä ottelussa vain viisi maalia.
Ennen kauden alkua pelatussa PM-sarjan ottelussa Ilves voitti Loiskeen selkeästi lukemin 10-3. Lauantain ottelun toivelistalla olisivat samanlaiset lukemat.
Ilves-pelurit pääsevät viikonlopun otteluihin hyvin levänneinä, sillä edellisestä sarjapelistä on jo puolitoista viikkoa aikaa. Myös melkein kaikki pelaajat ovat käytettävissä. Varmoja poissaolijoita ovat vain Janne Mertanen ja Matias Lara. Lisäksi pitkään sairastelun takia poissa rivistä ollut Tero Nieminen hakee vielä pelikuntoaan. |