Maalilta
Palaute
Tapahtumakalenteri
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Säännöt ja määräykset
Yhteystiedot
 Tiedotearkisto

<< Takaisin
(21.3.2009)
Futsalmaajoukkueelle niukka tappio Portugalia vastaan
Suomi taisteli, mutta hävisi lopulta 2-1.


Suomi taisteli uhrautuvasti maailman huippumaihin lukeutuvaa Portugalia vastaan EM-karsintojen toisessa ottelussa. Portugali oli kuitenkin lopulta vahvempi lukemin 2-1.


Ottelu alkoi lievällä kotijoukkue Portugalin painostuksella, mutta kunnollisia maalipaikkoja joukkue ei pystynyt luomaan. Ottelua oli pelattu yhdeksän minuuttia, kun Suomi siirtyi ottelussa 1-0 johtoon. Maalintekijänä oli Henrik Henriksson, joka puski maalivahti Juha Ojanperän hyvän avauksen jälkeen pallon Portugalin maalin.

Maalin jälkeen Portugali pääsi peliin paremmin mukaan ja painospiste siirtyikin Suomen kenttäpuoliskolle. Maalivahti Ojanperä oli kuitenkin hyvässä vireessä ja piti portugalilaiset ilman maalia. Suomen virhetili täyttyi 13. minuutin pelin jälkeen. Portugali pääsikin yrittämään maalintekoa 10 metrin rangaistuspotkusta 17.minuutin kohdalla, mutta laukaus painui suomalaisten onneksi maalin yli. Näin tauolle siirryttiin Suomen 1-0 johdossa.

Toisella jaksolla Portugali aloitti hurjan pyörityksen ja oli onnistua maalinteossa useaan otteeseen. Suomen uhrautuvasti pelannut joukkue maalivahti Ojanperän johdolla kesti kuitenkin jakson ensimmäisten minuuttien myllytyksen. Portugalin tasoitus syntyi lopulta 23.peliminuutin kohdalla, kun Suomen puolustus joutui rikkomaan ja seurauksena pallo vietiin kuuden metrin rangaistuspisteelle. Portugalin Joel sijoitti pallon varmasti ohi Ojanperän.

Maalin jälkeen Portugalin hallinta hieman laantui, mutta painopiste pysyi edelleen suurimmaksi osaksi suomalaisten maalin edessä. Suomen virhetili täyttyi 34.minuutin pelin jälkeen, jonka jälkeen Portugali pääsi iskemään myös johto-osuman. Asialla oli Leitao, joka pääsi ylärimasta kimmonneeseen irtopalloon ensimmäisenä ja sijoitti pallon Suomen maaliin.

Lopussa Suomi haki viimeiset viisi minuuttia tasoitusta siirtämällä kenttäpelaajan maalivahdiksi, mutta hyvä pyöritys ei kuitenkaan auttanut ja näin Suomi kärsi niukan 2-1 tappion Portugalille.

Suomi kohtaa sunnuntaina karsinnan viimeisessä ottelussa Azerbaidzhanin. Suomen unelma EM-kisapaikasta elää edelleen vahvasti, sillä lohkovoittajien lisäksi seitsemän karsintalohkon neljä parasta kakkosta etenee myös kisoihin. Suomi pelasi karsintojen ensimmäisessä pelissä 2-2 tasapelin Puolaa vastaan, mutta tulos muutettiin jälkikäteen Suomen 5-0 voitoksi Puolan peluutettua ottelussa edustuskelvotonta pelaajaa.

– Vastassa oli yksi maailman parhaista joukkueista heidän omalla kotikentällään. Maalin tappio ja kova potutus kertoo siitä, että olemme menneet suuria askeleita eteenpäin. Maalivahti Ojanperä oli tänään loistava, mutta joukkueeseen ei mahtunut yhtään heikkoa lenkkiä. Onnea oli matkassa, mutta sekin pitää aina ansaita. Nämä hyvät tulokset antavat uskoa jatkoon. Kova tulos tämä oli tänään, päävalmentaja Jouni Pihlaja kertoi pelin jälkeen.

Suomi kohtaa siis sunnuntaina karsintojen viimeisessä ottelussa Azerbaidzhanin, joka pelasi avausottelussaan 3-3 tasapelin Portugalia vastaan.

– Olemme pelanneet kaksissa karsinnoissa heitä vastaan ja viimeksi pääsimme jo lähelle heitä. Joukkue on erittäin fyysinen. Heillä on todella hyviä yksilöitä. Azerbaidzhan oli lähellä jo selvitä MM-kisoihin, joten vastustaja on todella hyvä. Heillä on kova panostus päällä myös taloudellisesti. Joukkueessa pelaa viisi alkujaan brasilialaista pelaajaa, Pihlaja mietti tulevaa peliä.


 
 © 2010 Suomen Palloliitto SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu