Jouni Pihlajan valmentama futsal-maajoukkue jatkaa taivaltaan EM-karsinnassa. Vaikka Turkki voitti Vantaalla pelatun EM-karsintaturnauksen maalieron turvin, Suomi sijoittui parhaiden kakkosten joukkoon. Sunnuntaina Suomi voitti Albanian 5-2 (3-1).
Nihkeä alku
Ottelun alku oli suomalaisittain nihkeä. Vaikka ottelun alettua oli jo selvää, että voitto riittää jatkopaikkaan, peli ei lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla. Turkki oli voittanut päivän toisessa ottelussa Armenian 5-2 ja lohkovoittoon Suomi olisi tarvinnut käytännössä viiden maalin voiton.
Kipsi alkoi murtua 13 minuutilla Jani Modigin pelattua kulmapotkun Sebastian Björkstrandille. Björkstrand laukoi vastapallon maalivahti Herald Beqirin ohi vapauttaen Suomen pelin. Vain minuuttia myöhemmin lähes 1 000 katsojaa saivat riemuita Joonas Laurikaisen seurattua Panu Aution laukauksen tarkasti loppuun ja siirtäen irtopallosta lukemiksi 2-0. Autio onnistui itse seuraavassa yrityksessään lähietäisyydeltä ennen kuin Artan Qopekaj viimeisteli taukolukemiksi 3-1.
Toisen jakson suomalaismaalit merkittiin kuuden metrin rangaistuspotkun upottaneelle Björkstrandille sekä Risto Salmelle. Tilanteessa 5-1 Pihlaja otti hyvin maalissa pelanneen Marko Laaksosen sivuun ja laittoi kentälle Panu Aution. Suomen jahdatessa viiden maalin marginaalia ilman maalivahtia Enrit Samarxhi pääsi ampumaan loppulukemiksi 5-2 omalta kenttäpuoliskolta.
– Jatkopaikka oli jo varma, mutta olisimme halunneet kiittää hyvin kannustanutta yleisöä lohkovoitolla. Joukkue pelasi hyvän turnauksen ja pelit jatkuvat helmikuussa, Pihlaja kiitteli omiaan ottelun jälkeen.
EM-karsinta jatkuu Suomen osalta helmikuun 18.-25. päivä.
Futsalin EM-karsinta, Vantaa 21.1.2007
Albania – Suomi 2-5 (1-3) 13’ Sebastian Björkstrand, 0-1 14’ Joonas Laurikainen, 0-2 16’ Panu Autio, 0-3 19’ Artan Qopekaj, 1-3 35’ Sebastian Björkstrand, 1-4 (10m rp.) 38’ Risto Salmi, 1-5 39’ Enrit Samarxhi, 2-5
Lopullinen lohkotilanne
| Turkki |
3 |
2 |
1 |
0 |
16-10 |
7 |
| Suomi |
3 |
2 |
1 |
0 |
15-10 |
7 |
| Armenia |
3 |
1 |
0 |
2 |
10-13 |
3 |
| Albania |
3 |
0 |
0 |
3 |
8-16 |
0 |
Lisätietoja: SUOMEN PALLOLIITTO Sami Terävä, viestintäpäällikkö (09) 7421 5233, GSM 040 823 5233 sami.terava@palloliitto.fi |